• Shaolinin historia
• Chi Kung
• Kungfu
• Kymmenen Shaolin-lakia

Shaolinin historia

Jalo alkuperä

Pohjoisessa Kiinassa, Henanin provinssissa sijaitseva Shaolin-luostari rakennettiin pohjoisen Wei-dynastian keisari Xiao Wen Di:n määräyksestä vuoden 495 jKr. tietämillä. Aina perustamisestaan lähtien dynastisen Kiinan aikakauden loppuun (poikkeuksena Ming-dynastian aikakausi) se oli keisarillinen temppeli, jonne keisarit tulivat rukoilemaan valtakunnan menestyksen ja hyvinvoinnin puolesta.

Vuonna 527 jKr. kunnioitettu Bodhidharma, intialainen munkki, saapui Kiinaan. Hän oli alkujaan prinssi omassa maassaan, mutta oli luopunut ylellisestä elämästään voidakseen harjoittaa buddhalaisuutta munkkina. Hänet lähetettiin Kiinaan levittämään oppia, joka tultiin myöhemmin tuntemaan Zen-buddhismina (kiinalaisittain Chan), mahayana-buddhismin haarana. Saavuttuaan etelä-Kiinaan ja kuljettuaan siellä pääkaupunkiin asti, hän sai audienssin keisari Liang Wu Din kanssa. Tämän jälkeen hän jätti kaupungin ja kulki Shaolin-luostariin, jossa hän huomasi munkkien olevan niin heikkoja kunnoltaan ja terveydeltään, että he usein nukahtelivat meditaation aikana. Valmistaakseen munkkeja fyysisesti, emotionaalisesti ja henkisesti vaativan meditaation pitkiä tunteja varten, hän opetti heille kaksi sarjaa harjoituksia: Kahdeksantoista Lohanin Kättä, ja Jänteiden Muuntamisen Klassikon (nimet suoria käännöksiä). Nämä harjoitukset muodostivat perustan niin Shaolin Chi Kungille, kuin ajan myötä myös Shaolin Kungfullekin.

Koska Shaolin-luostari oli keisarillinen temppeli, monet Kiinan huomattavimmista ja vaikutusvaltaisimmista kansalaisista vetäytyivät sinne harjoittamaan itseään. Näihin kuului maan parhaita kenraaleja ja sotureita, runoilijoita, taiteilijoita ja keisarillisen perheen sekä aateliston jäseniä. Temppelissä nähtiin siis läpileikkaus kiinalaisesta eliitistä tuhannen vuoden ajalta, jolloin monet merkittävät henkilöt päättivät viettää elämänsä viimeiset päivät vetäytymällä luostariin kehittääkseen itseään henkisesti.

Ajan kuluessa kenraalit ja soturit muokkasivat Kahdeksantoista Lohanin Kättä -harjoitukset Shaolin Kungfun esimuodoksi. Nykyään on yleinen harhakäsitys, että kaikki kungfu-taidot polveutuvat Shaolin-luostarista. Totta on kuitenkin se, että Shaolin Kungfu merkitsi — ja vieläkin merkitsee — ensimmäistä kertaa, kun sotataitoja yhdistettiin järjestelmällisesti yhden nimikkeen ja systeemin alle. Tämän aloittamanana, yli 1500 vuotta jatkunut Shaolin-taitojen kehityksen ja hiomisen tuloksena on siis muotoutunut se perinne, joka on välitetty meille eteenpäin aina tähän päivään asti.

Shaolin-temppelin polttaminen

Ming-dynastian (1368-1664) aikana toinen Shaolin-luostari rakennettiin Etelä-Kiinaan Fujianin provinssiin, sillä dynastian pääkaupunki, Nanjing, sijaitsi etelässä, ja Ming-dynastian keisari halusi myös eteläisen luostarin pohjoisen, Beijingin pääkaupungin lähellä sijaitsevan luostarin ohelle. Niinpä rakennustyö tapahtui jälleen keisarillisesta määräyksestä.

Ming-dynastiaa seurannut oli nimeltään Qing-dynastia (1644—1911). Qingin perustajia pidettiin alkuperäisten han-kiinalaisten toimesta ulkomaalaisina, sillä he olivat pohjoisesta Mantshuriasta lähtöisin olevia valtaajia. Aluksi mantshut valtasivat pohjoisen Kiinan, siirtyen vasta jälkeenpäin etelään. Tässä vaiheessa Shaolin Kungfua ja chi kungia ei enää harjoitettu ainoastaan pohjoisessa temppelissä, vaan sen kukoistus jatkui myös eteläisessä temppelissä.

Ennen pitkää koko Kiina alistettiin Qing-dynastian hallinnon alle. Eteläinen Shaolin-temppeli kukoisti yhä, mutta se alkoi olla yhä enemmän ja enemmän vallankumouksellisen toiminnan keskus. Monet temppelin oppien maallisista harjoittajista olivat osana organisaatioita, joiden päämääränä oli Qing-dynastian kumoaminen ja Ming-dynastian palauttaminen. Tämän tuloksena Qing-keisarin joukot soluttautuivat eteläiseen temppeliin. Kun Keisari oli oppinut temppelin salaisuudet, hän järjesti hyökkäyksen keisarillisen kaartin ja Tiibetistä palkattujen Lama-soturimunkkien avulla. Niinpä temppeli poltettiin maan tasalle.

Moni munkki kuoli, mutta muutamia myös pelastui tulelta, heidän mukanaan eräitä maallisia seuraajia. Eräs korkea-arvoisemmista temppelistä paenneista munkeista oli nimeltään kunnianarvoisa Jiang Nan. Qing-armeijan jatkaessa jahtia hän pakeni rajan yli Malesiaan ja Thaimaahan, ja viidenkymmenen maanpakoaan seuranneen vuoden aikana hänellä oli vain yksi tehtävä — välittää Shaolin-taidot eteenpäin yhdelle ansaitsevalle oppilaalle.

Shaolin-taitojen siirtyminen jälkipolville

Kahdeksankymmenen vuoden iässä kunnianarvoisa Jiang Nan kohtasi vaeltelevan parantajan, joka järjesti kungfu-näytöksiä saadakseen ihmiset kiinnostuneeksi ostamaan kauppatavaroitaan. Tämän miehen nimi oli Yang Fatt Khuen. Hän oli taitava taistelija, joka usein käytti taitojaan kukistaakseen taajaan ongelmia aiheuttavia ja riidanhakuisia siamilaisia nyrkkeilijöitä.

Katsottuaan loppuun nuoren miehen näytöksen kunnianarvoisa Jiang Nan — joka ulkonäöltään oli kuten kuka tahansa vanha mies — lähestyi Yang Fatt Khuenia ja kertoi hänen kungfunsa olevan vanhojen mestareiden sanoja käyttäen kukkaisnyrkkejä ja korupotkuja. Yang Fatt Khuen oli loukkaantunut ja vihainen, mutta vanhus kehotti häntä kokeilemaan taitojaan itseään vastaan ystävällisessä kamppalussa.

Yang Fatt Khuen oli hämmästynyt huomatessaan tämän 80-vuotiaan miehen pystyvän käsittelemään itseään, harjaantunutta kolmannella vuosikymmenellään olevaa soturia kuin pikkulasta. Hän välittömästi pyysi sanojaan anteeksi ja anoi päästä vanhuksen oppilaaksi. Kunnianarvoisa Jiang Nan suostui ja välitti eteenpäin Shaolin-taitonsa tehden Yang Fatt Khuenista seuraajansa.

Vuosia myöhemmin, kun Yang Fatt Khuen oli kuusissakymmenissään, hän hyväksyi nuoren miehen nimeltään Ho Fatt Nam oppilaakseen. Ho Fatt Nam oli jo entuudestaan mestari seitsemässä eri taistelutyylissä ja otteli ammattilaisena siamilaista nyrkkeilyä, joten hänen alkuperäinen tarkoituksensa oli opetella Shaolin-taitoja tullakseen paremmaksi omassa ammatissaan. Kuitenkin, harjoiteltuaan lyhyen aikaa, hän ymmärsi Yang Fatt Khuenilta oppimiensa taitojen todellisen syvyyden, ja luopui kaikista muista opeistaan keskittyäkseen täysin Shaolin-taitoihin. Eläkkeelle siirryttyään Yang Fatt Khuen nimitti Ho Fatt Namin seuraajakseen.

Kuten hänen mestarinsa ja mestarinsa mestari oli aikanaan tehnyt, Ho Fatt Nam välitti eteenpäin Shaolin-taidot lopulta yhden oppilaan levitettäväksi. Tämän oppilaan nimi oli Wong Kiew Kit. Ennen Ho Fatt Namin tapaamista Wong Kiew Kit oli jo harjoitellut Shaolin-taitoja ensimmäisen mestarinsa Lai Chin Wahin alaisuudessa.

Lai Chin Wahin oppi tuli toisesta eteläisestä Shaolin-temppelistä. Tämä temppeli oli kunnianarvoisan Chee Seenin rakentama, joka oli eräs toinen Qingin vainoa paenneista munkeista. Kunnianarvoisa Chee Seen päätti rakentaa toisen, pienemmän temppelin Yhdeksän Lootuksen Vuorille Fujianin provinssissa. Ne kuuluisat kiinalaiset mestarit, jotka ovat saaneet oppinsa Viiden Esi-Isän (Hung, Mok, Choy, Liu ja Li) linjan kautta, ovat oppinsa alunperin velkaa kunnianarvoisalle Chee Seenille.

Tätä toista temppeliä käytettiin sekä vallankumouksellisten harjoittamiseen, että Shaolin-taitojen välittämiseen eteenpäin, mutta johtuen tavoitteidensa välittömyydestä temppelissä tapahtunut koulutus oli nopeaa ja keskittyi pääosin taistelutaitoihin. Tästä syystä toisesta eteläisestä Shaolin-temppelistä polveutuneet mestarit edustavat suhteellisen kovaa ja ulkoista tyyliä, kun taas kunnianarvoisan Jiang Nanin kautta välittyneet taidot olivat selkeästi pehmeämpiä ja sisäisempiä. Ero juontaa juurensa kahden linjan puitteissa tapahtuneen koulutuksen erilaisiin tavoitteisiin ja päämääriin; yksi keskittyi vallankumouksellisten harjoittamiseen nopeasti ja tehokkaasti, toinen oli taas kokonaisvaltaisempi ja henkisempi — kunnianarvoisa Jiang Nan oli lähetyssaarnaaja, ei vallankumouksellinen.